Haaveista tuli totta kesällä 2018. Sain oman rintamamistaloni narisevilla portailla.
Alusta saakka olisi pitänyt tätä alkaa kirjoittamaan mutta eikai se vieläkään ole myöhäistä.
Vuonna 1958 rakennettu talo. Myöhemmin hieman laajennettu kuistin verran ja yläkerran aulan.
Keltainen. Uuden laudoituksen haluan ensi kesänä. Vaalean talon. Vaikka toisaalta, on tämäkin ihan kiva.
Aluksi en tykännyt myyntikuvien perusteella tästä yhtään. Yhtäkkiä kuitenkin äitini oli sitä mieltä että käydään kurkkaamassa. Myyntikuvat ei olleet oikein vakuuttavat. Kuitenkin tulimme katsomaan. Tarjous jätettiin siltä istumalta. Tulisiko siitä Mun oma koti? Kaksi tuntia istuin puhelin kädessä kun välittäjä vihdoin soitti tarjouksen menneen läpi.
Alkoi suunnittelu ja muuttohässäkkä. Mitä otetaan mukaan, mitä myydään, mikä annetaan pois.
Todellisuudessa, keskityin talon pohjapiirrustuksiin ja suunnitteluun enemmän kun muuttoon 😆 Nyt saan suunnitella kaiken itse, mitä tehdään ja kuinka.
Talo oli sisältä ruskean eri sävyissä. Tummat puolipaneelit eteisessä, kukkatapetilla ym. Omaa silmää ei oikein miellyttänyt. Kaikki pinnat uusiksi. Eniten harmittaa kun on yhtäkkisesti aloitettu aina yksi kohta talosta ja ennen kuvaa ei välttämättä ole olemassakaan.
Ruskea. Puolipaneelit.
Sama eteinen nyt. Jotain uupuu. Mutta en tiedä mitä? Näyttää paljon isommalta kun ennen.
Haaveena skandinaavinen vaalea sävy. Kylmät sävyt. Siihen on helppo yhdistää mitä vain.
Olisi vaikka kuinka paljon tekstiä ekaan postaukseen mutta lisäilen päivien mittaan uusia tekstejä.
Jos mä kuitenkin kerron itestäni jotain tähän kohtaan. 30v äiti. Kaksi lasta, mies sekä koira. Koirakin hurja Pitbull. Tai no, ei se oo pitbull kun shitbull.
Jokatapauksessa luulen että tähän tulee muutakin kun pelkkää talohömppää. Kirjoitan koirasta ja milloin mistäkin. Elämästä ja sen pyörittämisestä kaiken keskellä 😊 Helppo tapa purkaa ettei facebookissa tarvitse kiukutella. Saatan laittaa jopa kuvan jos toisenkin kutomista villasukista johonkin väliin 😁 Ei oteta niin vakavasti kaikkea.
